Jälleen on parlamentarismi HYY:ssa toteutunut, kun tarkistuslaskettu vaalitulos on vahvistettu ja sen pohjalta on käyty nopeat ja intensiiviset hallitusneuvottelut, joiden mukainen hallitus parin viikon päästä pidettävässä uuden edustajiston ensimmäisessä kokouksessa myös valittanee. Haluan onnitella kaikkia valituksi tulleita ja toivottaa energiaa tulevan edustajiston työhön! Tässä viimeisessä edustajistovaaliblogin kirjoituksessani ruodin hieman vaalien tulosta ja merkitystä.
Vaalituloksessa on havaittavissa yksi selkeä trendi: yleissiirtymä poliittisilta ryhmiltä sitoutumattomille ryhmille yli puoluekartan. Myös muissa ylioppilaskunnissa on havaittavissa samantapainen kehitys. Tässähän ei sinänsä ole mitään uutta ja myös yleisesti kansan innostus politiikkaa kohtaan on ollut laskussa jo vuosikausia. Olen kuitenkin miettinyt, kuinka pitkälle tämä kehitys voi johtaa ja mitä siitä pitkällä aikavaälillä seuraa. Jos nuoret oppivat jo koulussa, että puoluepolitiikka on jotenkin likaista tai vastenmielistä ja kaikki mediat mm. vaalirahoituskohusta kirjoittaessaan toitottavat samaa, niin onko se mikään ihme, ettei politiikka enää kiinnosta. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että yhä pienempi ja muutenkin parhaiten pärjäävä osa kansasta päättää kaikkien muiden puolesta.
Olin viime viikonloppuna Tanskassa, jossa poliittinen mainostaminen yliopistojen tiloissa on suotavaa ja kannustettavaa, kunhan siihen tarjotaan kaikille yhtäläiset edellytykset. Täällä meillä se on kiellettyä, epäilemättä yliopiston 1970-luvulta juontavista riippumattomuuskäsityksistä johtuen, aivan kuten jos yliopisto voisi muka toimia arvovapaasti tai muusta yhteiskunnasta irrallisena. Ylioppilasliikkeen historiallinen suuri linja on ollut, että HYY:n edustajistosta on ollut lyhyt matka ponnistaa sekä kunnallis- että valtakunnan politiikkaan. Näin ei tietenkään tarvitse tulevaisuudessa välttämättä olla, mutta nousu on aina ollut helpompaa poliittisilta listoilta kuin sitoutumattomilta. Nykyisistäkin kansanedustajista niin Johanna Sumuvuori, Paavo Arhinmäki kuin Sari Sarkomaakin ovat vielä joitakin vuosia sitten olleet edaattoreitamme. Toisaalta moni ylioppilaskunta-aikanaan vielä sitoutumattomana toiminut aktiivi on myös löytänyt puoluekirjansa opiskeluvaiheensa jälkeen hyvin nopeastikin.
Sitoutumattomat ryhmät ovat joka tapauksessa näiden vaalien selvät voittajat ja etenkin ainejärjestöjen useamman edustajapaikan etumatka muihin ryhmiin verrattuna on kunnioitusta herättävän suuri. He ovat seuraavan hallituksen vetämisen ja sen avainpaikat omalla vaalityöllään ansainneet. Myös osakunnilla ja HELP:llä vaalit sujuivat erittäin hyvin. Toivon, että kaikki nämä voittajaryhmät nyt muistavat, että ylioppilaskunta on aina perusluonteeltaan hyvin erilaisten ryhmien ja toimijoiden moniarvoinen temmellyskenttä ja “yleislinnanmäki”, jossa tarvitaan suvaitsevaisuutta ja herkkää korvaa myös kaikkien eri vähemmistöjen arvoille ja ajatuksille. Etenkin näinä taloudellisesti vaikeina aikoina kaikki hyvät ideat on syytä ottaa vastaan riippumatta siitä, minkä ryhmän edustaja niitä esittää.
Arto
